Vuoresojantie 65
Kesäpaikka kaupungin kainalossa. Totta se on. Saimme myyntiin viihtyisän huvilan Särkijärven rannalta omalla 3450 m2 tontilla. Matkaa Tampereen keskustasta on vain n. 10 km.
Piha-alue on pääosin hyvin hoidettua nurmialuetta lehtipuineen ja istutuksineen. Kulkuväylät on toteutettu murskeella kivireunuksin. Rannasta pääsee mukavasti uimaan omalta laiturilta tai suoraan hiekalle tehdyltä uimaranta-alueelta. Lisäksi huvilan edustalla on uima-allaskin terasseineen. Pihaa ja rantaa on kunnostettu ja rakennettu nykyiseen viihtyisään asuunsa parin viime vuoden aikana.
Päärakennus on valmistunut 50-luvun alussa ja edelleen laajennettu vuonna 1990. Laajennusosassa on makuuhuone, missä avaruutta luo korkea huonetila. Tässä yhteydessä tehtiin myös kylpyhuone, minne sopii pesukonekin. Olohuoneessa tunnelmaa ja lämpöä luo vuolukivinen varaava takka. Keittiössä on kätevä saareke ja tilaa myös ruokapöydälle. Keittiön kaapisto ja kodinkoneet on uusittu vuonna 2021.
Yläkerrassa on matalaa lämmintä ullakkotilaa, mikä jakaantuu kahteen makuusoppeen ja aulatilaan. Portaiden alapuolella olevaan tilaan on saatu kätevästi mahtumaan erillinen wc.
Päärakennusta on remontoitu laajasti vuonna 2021. Tällöin on uusittu katto ja yläpohjan lisälämmöneristys. Ulkoverhousta eristeineen on uusittu osittain ja talon sisäpinnat on käyty läpi isolta osin.
Talousrakennuksessa on alkuperäinen hiljattain kunnostettu sauna, varastotilaa sekä talli. Lisäksi tontilla sijaitsee erillinen 2005 rakennettu rantasauna. Illan viettoon ja makkaran paistoon löytyy lisäksi kiva nuotiopaikka rannan tuntumasta.
Tervetuloa tutustumaan tähän viihtyisään loma-asuntoon!
Kohteen esittelyt ja lisätiedot Tuija Saari Isique, 050 309 1517, tuija.isique@kotinelio.fi
Sijainti
Tampere, VuoresHuoneiston kuvaus
3-4h, k, kph, wc, etAsuinpinta-ala
61,0 m²Kokonaispinta-ala
71,0 m²Hinta
365 000,00 €Jaa kohde:
Kohdettaa välittää

Tuija Saari Isique
- tuija.isique@kotinelio.fi
- 050 309 1517

Kohteen perustiedot
Sijainti | Tampere, Vuores |
---|---|
Maa | Suomi |
Tyyppi | Mökki tai huvila |
Kiinteistö | mökki tai huvila |
Kiinteistövero | 499,38 € / 2022 |
Omistusmuoto | oma |
Vapautuu | viim. 2 kk kaupanteosta |
Huoneiston kuvaus | 3-4h, k, kph, wc, et |
Huoneiden lukumäärä | kolmio |
Asuinpinta-ala | 61,0 m² |
Kokonaispinta-ala | 71,0 m² |
Lisätietoja pinta-alasta | Rakennuksen kokonaisala on arvioitu ulkomittojen mukaan. Asuinpinta-ala on arvioitu vähentämällä ulkoseinien pinta-ala kokonaisalasta. Lisäksi yläkerrassa matalaa lämmintä ullakkotilaa. |
Kerrossijainti | 1 / 1.5 |
Muut maksut | Tiemaksu, vesi: kulutuksen mukaan, puhtaanapito: tyhjennyskertojen mukaan, n.10€/tyhjennys, käytössä 660 l astia |
Kohteen kuvaus
Kiinteistötunnus | 837-585-12-32 |
---|---|
Yleiskunto | hyvä |
Tontti ja kaavoitus
Tontin omistus | oma |
---|---|
Tontin pinta-ala | 0,3 m² |
Kaavoitustilanne | Yleiskaava |
Palvelut | K-Market Multisilta 2,1 km, S-market Sääksjärvi 3,4 km, Lidl Lakalaiva 4,1 km, Prisma Koivistonkylä 6,2 km, |
Liikenneyhteydet | Tampereen joukkoliikenne pysäkki 1,2 km |
Materiaalit, varustelu ja lämmitys
Rakennusmateriaalit | ripaverhous |
---|---|
Kattotyyppi | harjakatto |
Lämmitysjärjestelmä | sähkö, Ilmalämpöpumppu, muu |
Vesiliittymä | kunnan |
Viemäröinti | saostuskaivo, umpisäiliö |
Keittiö
Keittiön kuvaus | välitilalaminaatti kaapistojen välissä |
---|
WC- ja pesutilat
Saunan kuvaus | sauna varastorakennuksessa ja lisäksi erillinen rantasauna |
---|
Muut tilat
Muiden tilojen kuvaus | yläkerrassa kaksi makuutilaa ja aula: lattiat puupintaiset ja seinät paneelia, aulan seinät tapettia |
---|
Kohdettaa välittää

Tuija Saari Isique
- tuija.isique@kotinelio.fi
- 050 309 1517
Pyydä lisätietoja kohteesta
Viesti (voit muokata viestiä halutessasi)